Viiltävää kipua, taas.

Helvetillinen kipu iskee takaraivosta taas mieleen. Mä muistan sen kun eilisen, ei se oo mihkään kadonnut. Mä huusin ja puristin sängyn laitaa niin kovaa, että rystyset oli valkosina. Mä kiroilin ja huusin, yökkäilin ja mulla vaan valu hiki. Itkin ja huusin ku viimestä päivää ja toivoin, että kuolisin siihen paikkaan. Se kipu, oli jotakin niin kamalaa, ettei siihen ole sanoja. Mä olin ihan paniikissa, ihan sellaisessa pakokauhussa, hysteerisessä pelossa. Muistan, että mua sattui niin  paljon, etten enää edes tuntenut mitään, huusin vaan. Hetkeksi helpotti ja sitten se alkoi taas. Ja mä huusin, taas. Niin pirun perkeleesti, etten oo koskaan huutanut. Enkä tiedä, onko kukaan muukaan. Se iskeytyy mulla joka päivä aina tajuntaan, se kokemus. Se ei lähde mielestä pois ikinä. Ja joka hetki, pelkään, että se tapahtuu uudestaan. Se oli niin hirveää, etten mä tiedä, mitä pitäisi edes ajatella. Mielikuvat ja huuto, mun oma huuto, palaa kokoajan muistista mieleen ja se kipu. Mä koen sen kaiken joka päivä uudestaan. Joka vitun päivä. Mä oon väsynyt tähän.