Ai että ois niin hyvä riipasta tähän oikein kunnon kännit. Nojoo, jos nyt ei. Too much emotions. K on kyllä ihmeellinen. Se on niin kaunis. Ja sellainen ihminen, itsepäinen. Se ei luovuta mun kanssa ikinä. Vaikka oon tällainen paskakasa. Se jankkaa niin kauan, että saa tahtonsa läpi. Mä tässä vaan mietin sitä, että mä en koskaan tuu pystyy kertomaan sille, kuinka kiitollinen mä olen. En ikinä. Koska mä olen niin helvetin kiitollinen, että sitä ei voi mitata. Se on mulle, jos nyt mietin tässä ihmisiä, ni oikeasti, yks neljästä rakkaimmasta ja tärkeimmästä ihmisestä. Ja siis se on myös yksi niistä ihmisistä joiden takia, mä mietin ja pohdin edelleen, että lähdenkö vai enkö lähde. Mä välitän siitä koko sydämelläni. Mulla on tavallisen kokoinen sydän, mut se on aika tiiviisti pakattu täyteen kaikkia mussukoita. Ja aika helkkarin ison paikan tää K on sieltä saanut. Tän kaiken surun ja väsymyksen keskellä, se ihminen aina vaan tunkee mun mieleen ja saa hymyilemään. Mulla tulee lämmin olo, kun mietin, mitä kaikkea ollaan käyty yhdessä läpi. Mä olisin kuollut ilman sitä. Ja se on aika helvetin iso juttu. Se on ehkä tullut taivaasta tänne, se on ehkä suunniteltu just niin, että se tulee mun elämään. Ja on tommonen. Koska ei se ihan normaali ole xD...Siis, että kyllä sillä on joku syvä merkitys. Emmä siitä välittäiskään näin paljon, jos ei oikeasti olis, jotakin aivan todella todella erityistä, kallista ja rakasta. Mä oon niin tosi paska. Ja siltikin se jaksaa vaan aina jankuttaa sitä samaa, että mä selviän ja kaikkee. Vaikka mä oon näin paska. Luulis, että silläkin tulee piste jossain kohtaa, ettei jaksais aina vaan jankuttaa, kun en mä tästä oo mihinkään muuttunut, aina vaan väitän vastaan ja oon paska. Mut sydämessäni mä oon kiitollinen. Niin helvetin kiitollinen. Ettei se tiedäkkään. Aijon yrittää näyttää sen. Ehkä mäkin tulisin sitten taas vähän iloisemmaksi. Mutta semmä kyllä sanon, etten kuunaan ole nähny yhtä kaunista ja hyväsydämistä ihmistä. Ei tommosia ole. Paitsi se. Mä välitän. Paljon. Se ehkä tietää sen. Toivon. Tässä vielä pieni runon pätkä, joka tulee nyt vaan päähän ja täytyy kirjoittaa. Hänelle.
Minä välitän sinusta. Sinun takiasi minä taistelen. Sinä olet sellainen, valoihminen. Ihminen, joka tulee, ottaa paikkansa, asettui sydämeeni ja jää sinne ikuisesti. On ihmisiä, joiden katse riittää antamaan syyn. Sellaisia ihmisiä jotka hiljaa hiipien, asettuvat alamäessä poikittain, ottavat kiinni, kun putoan. Sinä olet sellainen, valoihminen. Minä välitän sinusta, niin paljon, ettei siihen riitä sana, eikä kaksi. On otettava laulu laulettavaksi. Se ehkä sitten kertoo, kuinka paljon välitän. Miten tärkeitä, on ne pienet hetket elämän, jotka sinun kanssasi hengitän. Minä en koskaan unohda. En koskaan, ainakaan sinua.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti