Tiistaita odotellessa...

Huh. Yöt ollu viimesen viikon huonosti nukuttuja...ei mua ennen ole rutiini toimenpide jännittänyt tai edes kovin ahdistanut.  Nyt on ollu ihan eri meininki...tosi epävarma olo ja pelottaa...painajaisia, siitä, miten kaikki voi kaatua, ja mitkä kaikki asiat voi mennä huonosti ja menee...suurin pelko on kuitenkin se, etten herää enää. Sellastahan ei tapahdu oikeesti ikinä tommosissa...mut silti...ylipaino. Aika iso tekiä tässä kohtaa...no, ehkä mä selviin. Toinen, miks unet olleet tosi vähäisiä, on se, että disso vaan vaivaa ja flashbackeja tulee ja tulee vaan joka suunnalta ja kaikki painaa...välillä tuntuu, ettei jaksais. Kaikilla mun ympärillä olevilla ihmisillä on niin kiirekkin, että sitä roikkuu nyt itsensä ja terapian varassa...vaikka ehkä tarvis jotain muutakin.

Synkkiä asioita ja salaisuuksi menneisyydestä ja kovaa kipua...

 Ote Torey Haydenin kirjasta Hiljaisuuden lapset. "Kipeä kohta on tupaten täynnä asioita, joita ei voi kertoa. Tavallisesti ne ovat pahoja asioita. Pelottavia asioita. Ja mielen on keksittävä erikoisia temppuja, joilla kipeä kohta pysyy suljettuna niin, etteivät nuo pahat pelottavat asiat pääse pujahtamaan kaikkien muiden ajatusten sekaan. Kipeä kohta on lukittava todella lujasti, ja silloin ei tietenkään pääse sinne sisään kovin helposti. Ellei näin tee, silloin mieleen ei jää yhtään tilaa muille ajatuksille. Kun tekee näin ensimmäisen kerran, kun järjestää sellaisen säilytyspaikan ja onnistuu sulkemaan sen, on helppo kuvitella, että ne asiat ovat nyt poissa. Mutta oikeastaan käy aivan PÄINVASTOIN. Se noissa kipeissä kohdissa niin kummallista onkin.Kipeä kohta on kuin pakastin. Kaikki pysyy siellä ihan tuoreena, ne sinne pistetyt asiatkin tuntuvat tapahtuneen juuri äsken. Niinpä jos vahingossa tulee avanneeksi sen kipeän kohdan oven ja katsoo sisälle, sattuu taas aivan hirvittävästi. -- Se, mitä sinulle tapahtui, on jotakin joka vain tapahtui. Se ei tapahtunut siksi, että olisit paha ihminen. Eikä se, että se tapahtui, ole tehnyt sinusta pahaa ihmistä. Se vain tapahtui. Ja nyt on aika panna sille piste. On aika avata sen kipeän kohdan ovi ja ottaa kaikki roju sieltä ulos. Ei sitä varten, että se heitettäisiin menemään, sillä se on osa sinun muistojasi, osa sitä mikä tekee sinusta sen mikä sinä olet. Sen sijaan on aika tehdä niistä asioista tavallisia. Puhua niistä kunnes ymmärrät, miltä sinusta tuntui, mitä sinä teit, mitä toiset ihmiset tekivät. Puhua niistä kunnes ne eivät ole enää mitään kipeän kohtasi salaisuuksia, jotka pysyvät aina tuoreina ja pelottavina, puhua niistä kyllästymiseen asti. Silloin ne muuttuvat vain tavallisiksi muistoiksi, samantapaisiksi kuin kaikki muutkin elämäsi muistot." Juuri näin, mulla on käynyt. Raotin muistoa, isäni itsemurha yrityksestä, jonka aikana olin läsnä lapsena...Ja tuo kaava on niin juuri mun ajatuksista, ettei paremmin voisi kuvata. Surua.

Yksinäisyyttä,ajatuksia ja paljon paljon muuta.

Suruksi vetää taas. Fysiikka petti, kun lähdin kaveria tapaamaan ja jouduin sit kotiin tosi nopeesti lähtemään...lisäksi kaikki kivat menot on peruuntunut tältä viikolta. Tää on näitä päiviä taas, kun mietin, että en jaksa. Ei vaan vittuakaan kiinnosta oikeesti taistella,kun tää arkikin on tällasta helvetin paskaa kirjaimellisesti. Vähänki jotain yrittää ni ei...ehkä sit ei?