Syvä rauha...vähän ehkä pelottavan syvä.

Tuntuu kovin kevyeltä. Mutta silti kauheen raskaalta. Tuntuu siltä, että vois kuolla. Hypätä ikkunasta pää edellä asfalttiin ja se olis sitte siinä. Vois vetää ranteet auki. Koska vihaan itseäni. Toimin rakkaudesta muita kohtaan, rakastan muita ihmisiä. En kuitenkaan rakasta itseäni, tippaakaan. Vihaan itseäni. Inhoa ja vihaan itseäni kaikista eniten tässä mailmassa. Voisin mennä kylpyammeeseen, vetää ranteet auki ja hukuttautua. Tai ottaa yliannostuksen. Monta olis vaihtoehtoa. Kuitenkaan, rakkaudesta toisiin, en sitä voi tehdä. Pitäis varmaan mennä nukkumaan. Muuten tuun hulluksi. Oikeesti. Mutta nämä ovat ihan todellisia ajatuksia ja tuntemuksia. Mitä se auttaa, että niitä pakenee? Ei mitään. No, kai mä yritän kuitenkin.