Hmm...

Monta asiaa pyörii mielessä, hyviä ja huonoja. Tärkeän kanssa nähdään kai ens viikolla ja mulla alkaa työt maanantaina. En millään jaksais, musta tuntuu, että ei oo mahdollista selvitä siitä. Mut niinku M jo sanoi, pitäis vaan ajatella, että pystyy ja jaksaa, ni kyl sitä sit kans jaksaa. Keskiviikkona mulle tuli taas olo, että oon ihminen, oikeesti. Olin tosi reipas, lähdin jo aamulla 8 junalla hesaan, kävin moikkaamassa ystävää ihan uudessa paikassa ja löysin ihan itsekseni sinne. Sen jälkeen, jäin vielä pyörimään forumiinkin, törmäsin mun tätiin ja käytiin kahvilla, sit soitin ajan kuluksi M:lle, sekin oli hesassa silloin sattumalta ja tavattiin, oli kyl ihana nähdä :) Se on mulle niin tärkee ihminen...sit vielä illalla soitin sille, juteltiin enempi ja sillai...tuntuu, kun se oikeesti välittäis musta ja tahtois olla tekemisissä...niiku oikeesti...eikä vaan siks, että mä tarviin ihmistä vierelleni. :) Sen kanssa puhuttiin, että nähdään kunnolla tässä kohta, kun sillä on loma nyt, eikä munkaan työpäivät oo kun 3 tuntia päivässä, ni pystyn hyvin irtoomaan helsinkiin, tikkurilaan tai mihkävaan. Se vaan on niin ihana ihminen, valoa valoa valoa valoa. :) Ja pitää mua jotenkin, niin tasavertaisena. Eikä mua hävetä sen seurassa. Ei pätkääkään...vaikka vois hävettää, kun se mut on nähnyt ja mun viat. Arvet jne...melkein mikään, ei ole siltä ollut salassa, tai ei olekkaan, jos mun kehosta puhutaan. Mutta silti mua ei sen seurassa hävetä. Jännä juttu. Se tuntuu ymmärtävän mua täysin, kokonaan...kaiken tajuaa, eikä oikeestaan tunnu siltä, että sen kanssa hiertäis mistään kohtaa, niinku useimpien kanssa. Se jättää muhun aina jonkun ilon ja valon tullessaan. Pienikin hetki sen kanssa on arvokas. Se tuntui olevan sille vielä vähän epäselvää, että tosiaan, pienikin hetki on mulle tärkeä oikeesti. Mut kyl se sen tulee tajuumaan varmasti :)