Kiitoksen äärellä taas.

Kaikkee sitä ihmisellä elämässä tapahtuu...huhhu. Tässä joulun aikana on ollut kaikenlaista, rankkaa, ihanaa, surullista, kipeetä, väsymystä, onnea, ystävyyttä, pettymyksiä ja kaikenlaisia asioita joista yhtäkään en antaisi pois. Siksi, että ne tekee mun elämästä sen, mitä se on. Mun elämä on upeeta just näin. Hetken olin surullinen eilen, kun eräs ihmissuhde tuli varmaankin tiensä päähän. Mutta sit muistin, että nii, voin mä siinä roikkua, jos haluan. Ja tulin tulokseen, etten halua. Haluan, että mua arvostetaan (jee! yks edistysaskel taas!) ja sitä se ihminen ei tee mulle mun elämässä. Ja yksin en oo kuitenkaan. Mulla on ihana perhe ja se on mun elämä. Keskityn niihin, jotka keskittyy muhun. Mun perheeseen kuuluu mailman ihanimmat sisarukset ja vanhemmat. Se, että porukat on eronneet, ei oo musta yhtään huono juttu. Oon saanut isän entisestä vaimosta hyvän ystävän, se ei varmaan koskaan häviä mun perheestä. Kuuluu siihen aina, vaikka ne onkin eronneet. Sen lisäks siihen kuuluu mun biologinen isä, vaihtelevalla menestyksellä, mut kunnioitan kuitenkin sitä, että se yrittää ja olen saanut elämän lahjan siltä. Sitten kaikista tärkeinpänä äiti. Äidistä oon kirjoittanutkin tänne aika paljon, voisin taas kirjottaa monta sivua, se on taas ollut niin ihana, auttanu ihan hirveesti. Äidin mies, sekin on tukenut hyvin ja ollu mun elämässä mukana, hiljaisena vaikuttajana, vaikeeta oli sillon kun asuin kotona tulla toimeen sen kanssa, mut nyt kun oon muuttanut omilleni, sen kans on tosi mukavaa. Ja taas tullaan siihen arvostus asiaan, onhan se ollut iso osasyyllinen siihen, että olen saanut ton pikkuveljen. Mailman rakkain aarre mulle. Ihana pieni poika. Niin hirveen rakas. Sisaruksia mulla on oman laskun mukaan kolme. Kaksi biologista ja yks sydämen sisar. Biologisen siskon kanssa ollaan nyt myös, kun oon muuttanut, lähennytty hirveesti. Se on käynyt auttamassa mua kauheesti, kaupassa ja kaikkee. Sitten tullaan siihen siskoon, jonka kanssa mulla ei oo verisidettä eikä yhteistä lapsuutta. Sellanen sisko, sielun sisar, paras ystävä. Minde. Siitäkin mä oon kauheesti kirjottanut, mut kirjotan taas. Toista sellasta ei vaan oo. Mä oon niin sydänjuuriani myöten kiitollinen siitä. Taas se istui sairaalassa mun vieressä. Ja kävi muorinkin hommissa. Jouluaatto ei ois voinut olla ihanampi, mulla oli kaikki rakkaat saman katon alla. Minde on sellainen, ihan erilainen, kun kukaan muu aikasemmista ystävistä. Läheisin kaikista. Ja sellanen, että mä luotan siihen ihan satasella. Mä en oo kertaakaan epäillyt, enkä tuu kertaakaan epäileen, että se jättäis mut yksin tai pulaan. Ei ikinä. Ei varmasti. Se tajuaa mua ihan aukottomasti, ilman, että tarttee mitään selittää. Ja se näkee musta kaiken. Se on sellanen. Tää kuvaa varmaan kaikista parhaiten ehkä sitä, mitä mä ajattelen ja tunnen sen seurassa : 

"Someone to face the day with, 
Make it trough all the rest with, 
Someone i'll allways laugh with, 
Even at my worst i'm best with you."

Eteenkin viimeinen lause. Mä kelpaan eikä mun tarvii miettiä, onko mun tukka hyvin, kun se tulee käymään. Se, että mulla on väliä ja mun olemassa olo merkitsee oikeesti jotain, on aika huippu juttu.