Yksi neuvo.

Minä en omassa elämässäni ja ongelmissani, itseni kanssa, tarvitse yhtään ylimielistä kaiken tietävää neuvoa asioista, joista neuvon antajalla ei ole mitään käsitystä todellisuudessa. En myöskään tarvitse tulevaisuuden teennäisesti paremmaksi tekeviä kommentteja, että kyllä sä paranet ja kyllähän toi menee ohi ja tää nyt on vaan huono jakso. Kun en parane. Ja pärjään hyvin sen kanssa, etten parane. Toisin kuin jotkut mun ystävät. Niillä on kauhee tarve hokea sitä, että paranen vielä jne. Paskaahan se on, ei siitä mihkään pääse. Ei elin-ikäsestä diaknoosista pääse eroon. Toinen asia, älkää hyvät ihmiset, tulko neuvomaan asioissa, jos ei ole omakohtasta kokemusta oikeesti tai oikeeta tietoa. Jotkut asiat vaan on semmosia, että vois opetella niistä tietämättömät pitämään turpansa kiinni semmosista jutuista. ei mulla muuta.