Valon aamut.

On alkanut tuntumaan siltä, että elämä on ihan kivaa, sitten kuitenkin. Kai se on asenteesta aika pitkälle kiinni. Sillon, kun sattuu, saa sattua ja vituttaa...Mutta siitä on hyvä päästä eteenpäin. Ja näin on nyt päässyt käymään, että pääsin eteenpäin ja aika isosti. Viikko sitten olin sairaalassa, yllätys. Se ei taaskaan ollut mikään ihan tavallinen reissu, vaan sellainen, mistä ei tiedä, milloin se loppuu, vai loppuuko. Loppui vaikka rankkaa taas oli. Jotenkin, sen reissun jälkeen ei ole ollut sellasta normaalia ahdistusta siitä, kun kaikki aina kusee ja mikään ei toimi. Lähinnä pään sisällä on ollut ajatus, että jahas, no minä saan nyt toipua ja elää, miksi en nauttisi siitä? Keskittyä hetkeen, on kaikista tärkeintä mitä voi tehdä. Ja se pitäisi kaikkien ihmisten opetella. Hetkessä eläminen, itsensä arvostaminen ja muiden mielipiteiden kunnioittaminen. Minä tein, tasan viikko sitten maanantai aamuna päätöksen, että otan kaiken rakkauden avoimesti vastaan, mitä saan ympäriltäni ja sitä kautta jaan sitä toisille ja taas sitä saan. Päätöksen, olla avoin. Uskoa rakkauteen. Ja kyllävaan, se toimii. Olen saanut olla rauhassa ja onnellinen, koko viikon. Ja uskon, että tämä jatkuu.